Minä

Vuonna 1590 syntyi Kangasniemelle Pylvänälän kylään Lauri Bartimeus. Kangasniemelle tiedetään muuttaneen asukkaita Viipurin suunnalta ja Pohjanmaalta. Bartimeukset kuuluivat 1500-luvun lopulla kanta-asutukseen ollen ensimmäisiä alueen vanhimpia kantasukuja. On viitteitä siitä, että Bartimeukset olisivat tulleet Virosta tai Unkarista. Valitettavasti historiankirjoissa ei ole tietoja Lauri Bartimeuksen vanhemmista, joten suvun tarinaa hänestä taaksepäin taitaa olla mahdotonta saada selville. Minä edustan hänen jälkeensä 12. sukupolvea suoraan alenevassa miespolvessa, mutta sukunimi on muuttunut jo 1700-luvun vaihteessa siihen muotoon, jossa se on tänä päivänä.

Mikä on sukunimen Bartimeus alkuperä, jää myös arvauksien varaan. Ainakin se on raamatullinen nimi ja sillä seikalla voi olla jotain tekemistä sukunimeksi päättymisen kanssa. Törmäsin Bartimeukseen aivan yllättäen juuri kirkollisissa merkeissä. En tiedä, olisinko ilman tiettyjä elämässäni tapahtuneita muutoksia tullut koskaan käymään Hauhon keskiaikaisessa kirkossa. Eräänä kesäpäivänä, olisiko ollut 2016, astuin sisään kirkkoon ja kuka siinä seisoi edessäni! Yllätys oli melkoinen, kun kuulin nimen: Bartimeus! Tämä Bartimeus on vanhin tai ainakin yksi vanhimmista säilyneistä vaivaisukoista Suomessa. Muualla maailmassa vastaavia ei juurikaan ole eikä sanalle vaivaisukko ole ainakaan englanniksi, saksaksi tai ruotsiksi käännöstä (miten itse kääntäisit esim. englanniksi?). Bartimeus on veistetty todennäköisesti 1600-luvulla.

Kerrotaan, että tämän vaivaisukon esikuva löytyy Raamatusta (Markus 10:46-52). Lyhyesti kerrottuna sokea kerjäläinen, Bartimeus nimeltään, oli tien laidassa kerjäämässä ja kuultuaan Jeesuksen olevan lähistöllä, huusi Bartimeus:" Jeesus, Daavidin poika, armahda minua!" Jeesus kutsui Bartimeuksen luokseen ja sanoi:"Mene, sinun uskosi on sinut pelastanut!" ja niin Bartimeus sai näkönsä takaisin.

Raamatussa on toinenkin mielenkiintoinen yksityiskohta, sillä apostolien teoissa (2: 1-11) lukee mm. näin: "Me parttilaiset ja meedialaiset ja eelamilaiset ja me, jotka asumme Mesopotamiassa, Juudeassa ja Kappadokiassa, Pontossa ja Aasiassa, Frygiassa ja Pamfyliassa, Egyptissä ja Kyrenen puoleisen Liibyan alueilla, ja täällä oleskelevat roomalaiset, juutalaiset ja käännynnäiset, kreetalaiset ja arabialaiset, me kuulemme kukin heidän puhuvan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja." Tämä liittyy jollain tavalla ns. Pyhän Hengen vuodatukseen, mutta sitä en tässä enempää käsittele. 

Bartimeus on kiehtonut myös kirjailijoita - tai no, ainakin yhtä. Jonathan Stroud on kirjoittanut Bartimeus-trilogian eli kolmiosaisen fantasiakirjasarjan. Kirjasarjassa seurataan Bartimeus-džinnin ja Nathaniel-maagin seikkailuja vaihtoehtotodellisuudessa, jossa vallassa ovat maagit, jotka voivat manata demoneja vastahakoisiksi apureikseen. Trilogia oli ehdokkaana Mythopoeic-palkinnolle vuonna 2006. Pitäisiköhän tutustua?

Kuvitellut ja todelliset asiat alkoivat pyöriä mielessäni johdattaen ajan ja paikan tuolle puolen, valveen ja unen hämärille rajamaille. Palattuani yliaistiselta matkalta koin saaneeni "näköni" takaisin kuten Raamatun tarinan Bartimeus, mutta henkis-sielullisessa mielessä ja näin itseni toisessa hahmossa, joka kantaa nimeä Petrus Bartimeus. Onko se oire jakomielitaudista vai olenko inkarnoitunut muinaisesta Bartimeuksesta, joka on ollut tai ei ole ollut todellinen hahmo. Onko kyseessä suvun "Aatami" eli ensimmäinen Bartimeus?  DNA-tutkimus paljastaa, että  olen etnisesti 1,2 %:sti italialainen, mikä ei ehkä ole merkityksetön asia! Joka tapauksessa Petrus Bartimeuksesta tuli minulle eräänlainen sivupersoona/ alter ego vai olisiko peräti doppelgänger sanan vanhassa merkityksessä (kaksoiskulkija, varjosielu, suojelushaltija) ja  hänen suostumuksellaan sain luvan käyttää hänen nimeään pseudonyyminä, salanimenä, taiteilijanimenä, akana, aliaksena, nimimerkkinä yms./ tms. Mielenkiintoista on sekin, että Petrus on muunnos Raamatun Pietari-nimestä (kuten mm. Pietro, Petteri, Pjotr, Pietu, Petros, Pekka...).

Aivan viimeisin yllättävä tieto on, että Bartimeus voisi olla kuolleen laulajan sielu, joka on "katsonut silmänsä sokeiksi". Lauri Pohjanpään runossa Laulaja taivaan portilta kerrotaan kuolleen laulajan sielusta ja siitä on tehty muutama sävellys, mm. mieskuorolle. Ja tässä Petruksen esitys.